Ohjaaja Susanna Airaksisen ajatuksia tulevasta produktiosta

Kolmannen Tilan pitkäjänteiset projektit eroavat perinteisestä ohjelmateatterista varsinkin ajallisesti. Yksi tulevan produktion ohjaajista Susanna Airaksinen avaa omia ajatuksia monivuotisista ohjausprojekteista: ”Kolmannen Tilan toiminnan keskeisiä periaatteita tieteiden ja taiteiden välisyyden lisäksi on pitkäjänteinen työskentely ja työtapojen jatkuva kehittäminen. Produktioista järjestetään useampi työpaja ennen varsinaista harjoituskautta, kun tekstikin on vielä kesken. Aihetta ja taustoja tutkitaan yhdessä koko […]

Aboagora 21-23.8.2019

Kolmas Tila tekee taas yhteistyötä Aboagoran kanssa. Tapahtuman aikana tullaan näkemään esitys, joka pohjautuu toukokuisen työpajan tulokseen. Esitys toimii johdantona itse teoksen teemoihin ja henkilöihin. Aboagoran esityksessä ovat mukana näyttelijät Timo Torikka ja Kristina Vahvaselkä sekä äänisuunnittelija Ville Aalto. Aboagora-symposiumi järjestetään Sibeliusmuseossa 21-23.8.2019, Piispankatu 17. Kolmas Tila esiintyy keskiviikkona 21.8.

Romanttisen mielen ensimmäinen työpaja

Kolmas Tilan työryhmä saa toukokuussa ensimmäisen kerran nähdä työnsä konkreettista tulosta, kun vuorossa on Romanttisen mielen ensimmäinen työpaja. Näyttelijät, koreografi, kuorot ja säveltäjät kokoontuvat Turussa yhden intensiivisen viikon ajaksi. Työn tulos nähdään muun muassa elokuun Aboagora-tapahtumassa!

Seminaari: Mitä on romanttinen mieli? 24.5.2019

Ensimmäinen yleisötapahtuma Romanttinen mieli –esitykseen liittyen järjestetään Turun yliopiston yleisessä kirjallisuustieteessä: Seminaari: Mitä on romanttinen mieli?. Seminaarissa kirjallisuustieteen ja kulttuurihistorian tutkijat pohtivat kysymyksiä siitä, mitä romanttisella mielellä tarkoitetaan sekä millaisia tekijöitä liitetään romantiikan ajan kirjallisuuteen, ajatusmaailmaan tai elettyyn todellisuuteen sekä millaista romantiikka oli Turussa. Seminaarissa puhuvat dramaturgi Seppo Parkkinen, Prof. Hannu Salmi, erikoistutkija Jukka Sarjala, […]

Uusi produktio julkistettu!

Teatteri Kolmas Tila käsittelee varihaisromantiikan ajan Turkua uudessa teoksessaan ROMANTTINEN MIELI. Dokumentaarisuutta ja fiktiota yhdistävä teos tutkii kaupunkitilaa, filosofisia kysymyksiä, monikielisyyttä, paikan ja mielen kytköksiä, ääntä ja äänitilaa sekä polyfoniaa ja monikerroksellista historiaa. Suurimuotoisessa teoksessa ajatellaan uudelleen kokonaista kaupunkitilaa, ja siinä hyödynnetään Turun keskeisiä maamerkkejä myös esityspaikkoina. Se luo sillan kadonneeseen aikaan, kaupunkiin ja sen […]

Hyvää joulua ja elämyksellistä uutta vuotta!

Kolmas Tila -teatterin vuosi 2019 alkaa uuden produktion valmistelulla, kerromme tästä lisää pian. Toivotamme kaikille katsojille, ystäville ja yhteistyökumppaneille valoisaa joulua ja hyvää uutta vuotta!

Ohjaaja Kaisa Korhosen artikkeli Kolmannesta Tilasta

Teatteriohjaaja Kaisa Korhonen haastatteli Kolmannen Tilan jäseniä teatterin tekemisestä ja ryhmän toiminnasta. Artikkeli on julkaistu Teatteri-ja mediatyöntekijöiden liiton verkkosivuilla. Lue artikkeli täältä.